Taustaa

 

Olen avioliitossa elävä parisuhdeterapeutti, mentori ja kouluttaja. Lisäksi olen tehnyt  noin 28 vuotta  yksilöterapiaa, mm.  eri lääkärikeskuksissa yksityisvastaanotolla - eniten kognitiivisen terapian välinein.  Työnohjausta olen myös antanut.  Jatkan nyt työtäni terapiapuhelinpalvelun avulla, jolloin käytän myös intensiiviterapiaa työmuotona. Kuitenkin terapiassa tärkeintä on luoda asiakkaaseen hyvä terapiasuhde ja luottamus.   

 

Koulutus- ja työtietoja: 

 

- Turun Yliopisto; sosiologia pääaineena, kasvatustiede, psykologia ja terapiakoulutukset

- Merkonomikoulutus nuoruudessa, Pohjois-Satakunnan Kauppaoppilaitos Kankaanpää

- Mikrotukihenkilökoulutus 1990-luvun alussa 

- Erityisryhmien matkailualan yrittäjäkoulutus 1 v 1990 - luvulla

- Ryhmänohjaajakoulutus 1 v 1990-luvulla

- Kognitiivisen psykoterapian menetelmät - koulutus  5 - 6 v.,  Turun Yliopiston kautta  1988-1990-luvulla

- Oma työnohjaus ollut myös koko terapiatyöurani ajan

- Ratkaisukeskeinen NLP - Master Practioner - tutkinto 2 v,  erityisesti terapeuteille  ja erityisopettajille Turun Yliopistossa 1990-luvulla 

- Taideterapiakoulutus 1 v - Turun Kesäyliopisto 1990-luvulla

- Logoterapiakoulutus  1 v - Muurlan Opisto 1990-luvulla

- Bruce Fisherin kognitiivisen psykologian menetelmät  Tampereen Yliopiston kautta  1,5 v 1990-luvulla. Oikeudet vetää alkuperäisiä psykologi Kari Kiianmaan Amerikasta Suomeen tuomia Bruce Fisherin Jälleenrakennusseminaareja eronneille tai eroa suunnitteleville sekä Rakentava valinta - seminaareja, joissa voi oppia paremmat viestintätaidot ihmissuhteissa. 

- Mediakoulutus 1 v  2008 - 2009

- Maallikkosaarnaajan koulutus  1 v , virallinen piispainkokouksen hyväksymä tutkinto - Laajasalon Opisto Helsinki 2010-luvulla

- Syventävä sielunhoitajan koulutus  1 v  - Laajasalon Opisto Helsinki 2010 - luvulla

 

Työtehtäviä: 

 

-  Yksilöterapia, parisuhdeterapia, ryhmäterapia, kouluttaminen, konsultointi, työnohjaus   ja mentorointi  

-  Mm. Alzheimerin tautia sairastavan edesmenneen äitini omaishoitajana toimiminen kodissamme  yhdessä aviomieheni kanssa liki  9 vuoden ajan. Äitini  sai kutsun Taivaan Isän kotiin  2016 - vuoden lopussa 91-vuotiaana. 

- Asiantuntijana Ruotsissa mm.  Sisu-radion radio-ohjelmasarjassa  "Elävää elämää" 2000-luvun alkuvuosina

- Ruotsin kirkon virassa   (Svenska Kyrkan) vedin ruotsinsuomalaistyötä, josta Jumalanpalvelukset, diakoniatyö, lähetystyö ja opetustyö keskeisimpinä. vv. 2000-2005

- Ammatinharjoittajana;  yksilöterapeuttina ja  parisuhdeterapeuttina, työnohjaajana, mentorina   sekä  kouluttajana, yhteistyökumppanina  eri lääkärikeskuksissa.  Oma Koulutus ja Terapia -yritys vuodesta 1996 alkaen..  

- Ruotsissa kristillisen hoitokodin vastaavana terapeuttina. vv. 1995-1997

- Sosiaaliterapeuttina, ohjaajana sekä  nais- ja perheosaston vetäjänä kuntoutumiskeskuksessa. 1990 - luvulla 

- Kriisityöntekijänä ja terapeuttina kriisikeskuksessa. 1990-luvun alkuvuosina.

- Järjestösihteerinä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä 1984-1990.

-  Lisäksi Auttava Puhelin omassa kotitoimistossa 1980-luvulla.  Syöpäjärjestön monissa eri luottamuselimissä aikanaan.  

-  Suomessa ensimmäisen lapsensa syöpään menettäneiden perheiden toimikunnan perustajajäsen.  Gideonien toiminta. Samoin ev.lut. seurakunnan eri luottamuselimissä sekä SPR:n suurkeräyksen johtaminen. 1980-luku 

-  Laitilan Terveyskeskus: erityisprojekti 1 v,  taideterapian avulla kuntoutettavat potilaat sekä henkilökunnalle "Hoida itseäsi - jaksat paremmin" -ohjelma 1990-luku

- Sosiaalialan tuntiopettajana Laitilan Aikuiskoulutuskeskuksessa. 1990-luvulla.

- Kokemusasiantuntija - oman esikoispojan  vaikean sairauden, leukemian  kanssa eläminen yli 5 vuotta.  Hänen monipuolinen ja haastava hoitaminen sekä Suomessa ensimmäisen epäidenttisen luuydinsiirron läpikäyminen - itse äitinä olin luovuttajana, koska kudostyypityksemme olivat harvinaisen lähellä  toisiaan.. - Kuitenkin suostuin  lopulta monien komplikaatioiden kautta luovuttamaan  maaliskuussa 1984 rakkaan  esikoislapsemme   Taivaan Isän ikikotiin hänen täytettyään vasta 12 vuotta.. Eri menetysten ja suruprosessien läpikäyminen.   Lisäksi vapaaehtoistyönä tein  vaikeasti sairaiden-  sekä terminaalivaiheessa olevien sielunhoitotyötä.  Koettelemusten vuodet ovat jotenkin muuttuneet  voimavaraksi elämässäni..  

- Liike-elämässä toimistoissa; kirjeenvaihto, laskutus, tilastointi, budjetointi, kirjanpito jne. Yli 40 henkilön luottamusmiehenä keskisuuressa yrityksessä.  Yhdistysten kirjanpitoja  tein kotona.  Tämä lähinnä 1970-luvulla. 

 

Harrastukset        

Yhteiskunnallinen-  ja seurakunnallinen vaikuttaminen  luottamuselimissä.  Satasoten ikääntyneiden palvelujen-   sekä  asumis- ja laitospalvelujen suunnittelu- ja kehitystyöryhmässä mukana Satakunnan alueella. Kirjoittaminen. Lukeminen. Musiikki ja laulaminen. Laulajana (sopraano) Ruotsissa piano-/urkusäestys/keyboard.  Valokuvaus. Elokuva-avustajana toimiminen noin 20 elokuvassa ja useissa  mainoksissa.  Olemme mieheni Ilkan kanssa Taatan Tallin - elokuva-avustajaryhmän perustajajäseniä. Sielunhoitajana tarvittaessa esim. kesäjuhlilla. Tyttäreni perheen pienten lasten mummin tehtävät. 

 

Lempilainaus:    Aale Tynnin runosta Kaarisilta:

"Toisille minä annan toiset askareet, mutta sinulta lapseni vaadin, että kaarisillan teet.."